
Yleistä Nanowrimosta
Nanowrimo on alun perin USA:sta liikkeelle
lähtenyt kirjoittamistempaus, jonka tarkoituksena on kannustaa kirjoittajia
ja alentaa kynnystä romaanin kirjoittamiseen. Tavoitteena kunakin vuonna
on kirjoittaa marraskuun aikana romaani eli 50 000 sanaa tekstiä. Kaikki,
jotka pääsevät tuohon kuun loppuun mennessä, ovat voittajia.
Vuosittain tempaukseen osallistuu kymmeniä
tuhansia ihmisiä ympäri maailman. Se suosio on myös kasvanut tasaisesti. Sadan tuhannen "voittajan" raja rikkoutui vuonna 2007. Suomen Tieteiskirjoittajat on toiminut Nanowrimon
paikallisena promoottorina vuodesta 2003 lähtien.
Tempauksesta tiedottamisen lisäksi STk
on jo useampana vuonna järjestänyt marraskuun ajan Turussa viikottaiset
Nanowrimo-tapaamiset, joissa kirjoittajat ovat voineet tavata ja vaihtaa
ajatuksiaan urakan edetessä.
Monet kirjoittajat julkaisevat syntyvää
teostaan verkossa. Oman työnsä voi ilmoittaa esimerkiksi STk:n Netticolosseumille,
jolla on oma Romaanit-osastonsa romaanimittaisia tekstejä varten.
Tämä ei ole Nanowrimon virallinen sivu,
vaan sen ainoa tarkoitus on tarjota aiheesta tietoa suomeksi. Jos haluat
mukaan, käy rekisteröitymässä osoitteessa http://www.nanowrimo.org.
Mukaan ehtii ennen marraskuuta ja koko marraskuun ajan.
Lisätietoa tämän vuoden maratonista
saa STk:n Nanowrimo-vastaavalta Laura Ahlstedtilta.
Kysymyksiä voi esittää englanniksi kansainväliselle järjestäjätaholle
osoitteeseen info@nanowrimo.org.
Turun Nanowrimo-tapaamiset järjestetään
tänäkin vuonna Varjomafia-tapaamisten yhteydessä Terrakodilla, osoitteessa
Yo-talo A, 2. krs. Rehtorinpellonkatu 4. Tapaamiset ovat joka torstai
alkaen kello 16.00 ennen Varjomafiaa
|