![]() |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Hekuman huipulla – eroottinen sf/f-antologia
Seksuaalisuuden kuvaaminen niin, että se yhdistyy loogisesti juoneen tai sf/f-ideaan, ei ole helppo tehtävä. Siitä huolimatta kirjoittajat selvisivät heille asetetusta haasteesta hyvin. Seksuaalisuutta onnistuttiin tarkastelemaan teksteissä monista, yllättävistäkin näkökulmista. Hekuman huipulla -antologia edustaa yhtä näkökulmaa siihen, mikä kisan sadossa oli ansiokasta nostettavaksi esille. Mukaan mahtuu niin puhdasta fantasiaa kuin scifiäkin sekä kaikkea siltä väliltä. Mukana on riipaisevia tarinoita, jopa kauhua, mutta myös huumoria. Samalla kokoelma on ensimmäinen eroottiselle sf/f:lle omistettu antologia yli vuosikymmeneen. Se on myös alansa ensimmäinen edustaja, joka koostuu yksinomaan kotimaisten kirjoittajien teksteistä. Kirjan tilaaminen tapahtuu lähettämällä postia osoitteeseen tilaukset@kosmoskyna.net tai paperipostin välityksellä. Ilmoita tilauksessasi nimesi ja osoite, johon haluat kirjan toimitettavan. Jos tilaat enemmän kuin yhden kappaleen, ilmoita myös kappalemäärä. Kirjan hinta on kymmenen euroa yhdistyksen kautta tilattuna. Hintaan lisätään posti- ja käsittelykuluja kolme euroa kirjaa kohti. Kirja toimitetaan sinulle kahden viikon kuluessa laskun kera. Voit myös hakea kirjan Turusta STk:n toimistolta, osoitteesta Yo-talo A, 2 krs., Rehtorinpellonkatu 4, 20500 Turku. Hakuajasta sovitaan erikseen sähköpostitse. ISBN: 978-952-92-4210-8 |